Kirjeitä kuolemalle

Käpy kuvittelee omat hautajaisensa. Hän testamenttaa simpukat Siljalle ja Neealle puoliksi, kultaisen sydänkaulakorun Marika-serkulle.

– Luotan lapseen. Lapset pystyvät käsittelemään isoja ja vakavia teemoja, Keskihannu uskoo.

– Teatterintekijänä minua on ärsyttänyt, että lapsille tarjotaan liian usein ränttätänttää, kermakakkua ja höttöisiä ratkaisuja. Se on lapsen aliarvioimista. Ikään kuin lapsi ei menisi teatteriin samalla lailla kuin aikuinen oppimaan, saamaan vaihtoehtoja, miettimään elämää omista lähtökohdistaan.

Näyttämöllä kaikki tapahtuu projisointikankaasta valmistetun kupolikatoksen alla. Seinille piirtyvät pitkät käytävät ja sairaalapuhetta suoltava lääkärihahmo. Digitaaliset kuumemittarit lentävät kuin raketit. Näistä tausta-animaatioista vastaa Jussi Virkkumaa. Kävyn fiiliksiä heijastelee Kari Mäkirannan säveltämä musiikki.

Kirjeitä Kuolemalle pohjaa tutkimuksiin eri-ikäisten lasten kuolemakäsityksistä ja suruprosesseista. Käsikirjoittajaparina Keskihannulla on Leikkiteatteri-yhdistyksen toinen perustaja Reetta Vehkalahti Porista.

– Jo 6-vuotiaat tulevat tietoiseksi kuolemasta ja alkavat pohtia sitä. Kävyn ikäisenä tiedetään jo, että kuolema on piste ja loppu, Keskihannu kuvaa.

"Käytävän päästä siivottiin tänään huone. Luuletsä, että mä en ymmärrä, ettei Nikke päässyt kotiin. Miksi pitää valita lapsia?"

– Se on tietenkin mallioppimista, miten lapsi suhtautuu kuolemaan. Ja riippuu myös siitä, mitä elämä tarjoilee: jos isovanhemmat kuolevat, käydäänkö hautausmaalla. Kun lapsi saa käsitellä kuolemaa turvallisen aikuisen kanssa, mielikuvitus ei tee mörköjä samalla lailla.

 

Kati Keskihannu joutui itse lapsena viettämään paljon aikaa Oulun yliopistollisen sairaalan lastenosastolla. Välillä hän viipyi sairaalassa puolikin vuotta.

– Nykyään vanhemmat saavat olla yötä pitkäaikaissairaiden osastoilla. 80-luvulla oli vierailuajat. Piti sanoa se heippa, Keskihannu kertoo.

– Äidille yksi kipeimpiä muistoja on, kun olin eristyksessä neljä päivää. Nuori äiti näki lapsensa yksinäisyyden ikkunasta.

Keskihannu tietää, että lapsi suojelee vanhempiaan.

– Ei kysy niitä kipeimpiä kysymyksiä, koska pienikin vaistoaa, jos äiti on häkeltynyt, menee valkoiseksi ja poistuu huoneesta. Siksi jotkut kysymykset jäävät omiksi kysymyksiksi.

– Mielestäni lapsen ei tarvitsisi käsitellä isoja asioita yksin. Siksi tämä teos on tehty, ettei yhdenkään pienen potilaan tai heidän sisarustensa tarvitsisi ajatella, että he ovat yksin vastuussa. Esitys on myös tueksi vanhemmille, että kyllä näitä asioita voi lasten kanssa käsitellä.

 

KUVATEKSTI Kati Keskihannulle OYS tuli lapsena tutuksi. – Mieli suojelee lasta. Kipeimmät kohdat ovat helposti niitä, jotka eivät ole tarkalleen mielessä. Muistan leikin, naurun, hetken hoitajan sylissä ja Pikku Kakkosen alkutunnarin. Kaikkea sellaista, mikä on normaalia lapsen elämää.

 

FAKTA

Kati Keskihannu

Teatteri-ilmaisun ohjaaja, freelancer-teatterintekijä, syntynyt Torniossa 1977, asuu Turussa.

Koulutus Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia 2002–2006.

Työskenteli Turun kaupungin Seikkailupuiston Timanttiteatterissa teatteriohjaaja-esiintyjänä vuodesta 2012.

Heittäytyi freelanceriksi 2015.

Vihittiin sairaalaklovniksi Turun yliopistollisessa sairaalassa 2015. Sairaalatohtorin nimenä Tri Tirppa.

Sooloesityksiä Veden tarina 2011, Äitilohikäärme ja pyykkivuorenpurkaus 2015, Kirjeitä Kuolemalle 2017.

Tärkeä yhteistyökumppani on syöpäsairaiden lasten ja nuorten aikuisten sekä heidän läheistensä valtakunnallinen yhdistys Sylva ry.