top of page
HUOM. TÄMÄN SIVUN PÄIVITYS ON KESKEN

Korppipäinen mies - TEOKSEN

TAITEELLINEN TYÖRYHMÄ

KOHTAAJA
eli konsepti, taustatutkimus, käsikirjoitus, soolona esiintyminen, työpajaohjaus jne.
Kati Keskihannu on lastenkulttuuriin ja perhetyöhön erikoistunut hyvinvointitaiteilija - teatteri-ilmaisun ohjaaja, esiintyjä ja kouluttaja, joka ei ole koskaan kaihtanut vaikeiksi koettuja teemoja. Edellisiä sooloteatteriteoksia ovat mm. kotiäidin burn outia ja huostaanottokysymyksiä käsittelevä Äitilohikäärme ja pyykkivuorenpurkaus (2015) sekä pitkäaikaissairaan lapsen äänellä sanoitettua pohdintaa lapsen kuolemanpelosta ja kuolemasta. Kirjeitä kuolemalle (2017) -teokseen voit tutustua tarkemmin näiden kotisivujen muilta sivuilta.

Katin sanoin näyttämö - se aika ja tila joka esityksille annetaan, on valjastettava tärkeille asioille. On puhuttava niistä teemoista, jotka kuristavat mieltä ja annettava ääni niille, joilta se on syystä tai toisesta viety. Häpeä, jota tätäkin haastavaa aihepiiriä leimaa, on murrettava, jotta haavoitetut saavat apua. Aikuisen on puututtava. Ammattilaisen on annettava osaamisensa.

OHJAAJA
Merja Pöyhönen (s. 1980) on nykyturkulainen nukketeatteritaiteilija ja ohjaaja. Hän kiinnostunut nukeista, tunteista ja liikkeestä ja ohjannut lukuisia vapaan kentän esityksiä. Esiintymiset mukaanlukien hän on ollut ammattiuransa aikana osallisena lähes neljässäkymmenessä nukke- tai fyysisen teatterin teoksessa. Suurimpia ohjaustöitä ovat olleet John - Eleanor (2011), Nooat (2017) ja Suuruudenhullua Shakespearea nukeilla -trilogia (2013, 2015, 2017). Merja on nukketeatteri Kuuman Ankanpoikasen perustajajäsen ja toimii aktiivisesti TEHDAS Teatterin sekä nukketeatteriverkosto Aura of Puppetsin riveissä. Vuonna 2019 Merja debytoi ohjaajana myös ulkomailla (Saksa, Viro).


KUVITTAJA-KIRJAILIJA

Enna Airik (kirjailijanimi) eli Hanna Immonen on 2009 Lapin yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut kuvataidepedagogi. Toiselta ammatiltaan Hanna on poliisi (2016). Ennan esikoisteos, lapsen kuolemaa käsittelevä Haavemaa, julkaistiin vuonna 2011 ja Korppipäinen mies 2013. Paitsi että teatteriteos pohjautuu Ennan kirjaan, on hän työryhmässä mukana sen aktiivisena jäsenenä - käsikirjoitustiimin dialogistina, visualistina, työpajojen ohjaajana, luennoitsijana, tehtäväkirjan suunnittelijaparina sekä kuvittajana. Ennan kotisivut löytyvät osoitteesta www.tarinaetsiva.fi

TANSSIJA-KOREOGRAFI

Jouni Järvenpää on 2002 Amsterdamse Hogeschool voor de Kunstenista valmistunut koreografi-tanssija, jonka pitkä ja monipuolinen teoslista suorastaan hengästyttää. Jouni tanssii teoksen taustavideolle Korppipäisen miehen roolin. Itseasiassa Jouni on yksi syy siihen, että Kati alunperin päätti työstää kirjastosta löytämänsä kirjan Korppipäisestä miehestä näyttämölle, sillä Korppipäinen hahmo alkoi saada näyttämöllisen muotonsa juuri tanssin ja steppikenkien kopseen kautta. Jounin lintumainen liikekieli vakuutti tekijän ja Kati huomasi jo kokoavansa unelmiensa tiimiä uudelle soololleen.

KOREOGRAFI

Heini Tuoresmäki on Helsingissä toimiva tanssitaiteilija ja opettaja. Hän työskentelee monialaisesti tanssin parissa ja yhdistää tanssiin mielellään eri taiteenaloja. Heiniä kiinnostaa psykofyysisen ihmisen kehollisuus ja oleminen. Viimeisen vuoden aikana Heini on toiminut tanssielokuvien parissa sekä valmistanut tanssiteoksen, jossa esiintyvät lapset. Hän suorittaa myös tanssitaiteen maisterin tutkintoa Taideyliopistossa. Tanssin lisäksi Heini luo Helsinkiin aktiivisesti uutta ja kaikkien saatavilla olevaa kaupunkikulttuuria järjestämällä tapahtumia ja perustamalla tiloja taiteelle. Hän on toiminut muun muassa kulttuuritila LéSPACEn perustajana ja taiteellisena johtajana sekä kulttuuriyhteisö Kulttuurilipan perustajana. Tällä hetkellä hän työskentelee myös teatteri Höyhentämön tuottajana. Korppipäisessä miehessä Heini tanssittaa Katia.
 

ANIMAATTORI

Leena Jääskeläinen on monipuolinen animaationtekijä ja käsikirjoittaja. Hän on ollut mukana kymmenissä eri tuotannoissa vuosien varrella. Joukkoon on mahtunut niin klassista piirrosanimaatiota, vesivärimaalausta ja kahvinporoja lasilla kuin runsaasti afterointiakin. Tämän hetkinen mielisofta on TVpaint, ja uusin intohimo virtuaalinen taide. Leenan vastuulle on hyvä luottaa se, että Ennan huikea kirjakuvitus saadaan osaksi näyttämökuvaa.

SÄVELTÄJÄ-ÄÄNISUUNNITTELIJA + KIERTUETEKNIKKO

Henri Kivistö on Katin luottohenkilöitä jo "Kirjeitä kuolemalle" - teoksesta. Siinä Henkka toimi sekä valosuunnittelijana että sittemmin myös kiertueteknikkona. Tuhannet keikkapakussa vietetyt yhteiset tunnit ovat suoneet meille aikaa keskustella ja Katille paljastui, että Henkka on ensimmäiseltä ammatiltaan musiikkiteknologi. Paljastui myös, että hän on idearikas muusikko ja ennakkoluuloton äänisuunnittelija. Kun Henkka vielä innostui ajatuksesta ottaa steppikenkien kopina osaksi sävellyskieltä, oli säveltäjävalinta helpompi kuin koskaan aikaisemmin. Tietenkin tekisimme tämän yhdessä.

PUKUSUUNNITTELIJA, NAAMION- JA NUKENRAKENNUS
Tytti Nieminen on teatteripuvustuksiin ja tarpeistonvalmistukseen erikoistunut muotoilija-artenomi (2xAMK), jonka tekstiilitaidetöitä on esitelty myös erilaisissa näyttelyissä. Tytti suunnittelee ja valmistaa teoksen puvustuksen, tarpeiston ja naamion. Katin ja Tytin yhteistyötaival alkaa Turun kaupungin Seikkailupuiston Timanttiteatterista minne Tytti teki pukusuunnittelun peräti kahteen Katin ohjaamaan teokseen. Hänen käsistään on syntyneet niin irtomahat kuin kanin korvat.

NAAMIONRAKENNUKSEN KONSULTOINTI

Hilla Väyrynen on Turun AMK Taideakatemiasta 2016 nukketeatteritaiteilijaksi valmistunut moniosaaja, joka on ansioitunut myös muusikkona / äänisuunnittelijana. Hilla kuuluu teoksen visuaaliseen työryhmään ja konsultoi korppipäisen miehen naamion valmistuksessa.

NUKENRAKENNUKSEN KONSULTOINTI
Maija Westerholm on niin ikään Turun AMK Taideakatemiasta valmistunut nukketaiteilija ja nukenrakentaja. Maijan kanssa työstämme nukketeatterinukkien koeversioita ja kokeilemme erilaisten nivelien nuketettavuutta. Tällä hetkellä työnalla ovat korppinuken jalat.

VALOSUUNNITTELU

Antti Helminen valmistui Turun AMK Taideakatemian performanssitaiteen linjalta 2003 ja 2013 teatteritaiteen maisteriksi Taideyliopistolta, suuntautuen valosuunnitteluun. Hän on toiminut lukuisissa työryhmissä niin teatterin, nukketeatterin, performanssitaiteen, sirkuksen kuin tanssinkin saralla. Antti suunnittelee teoksemme varjot.

DIALOGISTI

Veli-Ville Sivén opiskelee parhaillaan valosuunnittelun maisteritutkintoa Teatterikorkeakoululla, mutta työskentelee usein myös äänisuunnittelijana. Muusikkona hän keikkailee mm. Eleanoora Rosenholm -nimisessä kokoonpanossa. Korppipäisen miehen työryhmään VV kutsuttiin osaksi käsikirjoitustiimiä. VV:n kotisivut löydät täältä: www.velivillesiven.com


GRAAFIKKO

Jussi Virkkumaa on Turun AMK Taideakatemiasta valmistunut kuvataiteilija, valokuvaaja ja graafinen suunnittelija. Jussin koneella syntyivät myös ”Kirjeitä kuolemalle” -esityksen taustaprojisoinnit ja koska käytössämme olevan lavasterakennelman haasteet ja mahdollisuudet ovat hänelle entuudestaan tuttuja, on ilo jatkaa kuvallisia tutkimusmatkoja yhdessä.

TYÖRYHMÄN TERAPIA-AMMATTILAISET

PSYKIATRI
Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen on 49-vuotias nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, jolla myös on kehitysvammalääketieteen erityispätevyys. Lisäksi Mikaelalla on kokemusta aikuispsykiatriasta ja päihdehoidosta. Mikaelalla on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus nuorisopsykiatriasta. Hän on työskennellyt niin sairaalan akuutti- ja kuntoutusosastoilla kuin avohoidossa, myös useita vuosia nuorisopsykiatrian ylilääkärinä. Tällä hetkellä hän toimii myös Kymsoten sosiaalipalvelujen osa-aikaisena ylilääkärinä erityishuollossa. Mikaelalla on lääkärinoikeudet myös Ruotsissa. Kielitaito: suomi, ruotsi, englanti ja saksa sekä espanjan ja venäjän perusteet. Mikaela on tottunut työskentelemään myös tulkin kanssa. Vakavien traumojen ja dissosiaatiohöiriöiden tunnistaminen ja hoito sekä Sensorimotorinen psykoterapia, taso 1 (traumareaktiot) ja taso 2 (kiintymyssuhdetraumat) EMDR- terapeuttikoulutuksen.

TOIMINTATERAPEUTTI, TANSSI- JA LIIKETERAPIAOHJAAJA

Niina Ollikainen (os. Kärkkäinen) ja Taru Sironen (os. Lainpelto) toteuttivat vuonna 2002 yhteisenä opinnäytetyönään vertaistukiryhmän lapsille, jotka ovat menettäneet sisaruksensa. Opinnäytetyö Lapsen suru on raidallinen sai Jyväskylän kaupungin myöntämän stipendin. Teosta myytiin Raha-automaattiyhdistyksen (nykyisin sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, STEA) tuella toteutetun Tuettu suruprojektin avulla muun muassa seurakuntien diakoniatyöntekijöille ja kasvatusalan ammattilaisille. Opinnäytetyön tiimoilta Ollikainen ja Sironen kirjoittivat myös osuuden Yhdessä suru on helpompi kantaa - Opas lasten ja nuorten sururyhmien ohjaajille -kirjaan. Toimintaterapeuteiksi valmistumisensa jälkeen he ovat ohjanneet yhdessä useita lasten vertaistukiryhmiä KÄPY - Lapsikuolemaperheet ry:n perheviikonlopuissa sekä Suomen Mielenterveysseuran nuorten leskien kursseilla. Niina on työskennellyt LSSY:n lapsiperhekoordi- naattorina. Työhön kuului lapsisyöpäpotilasperheiden psykososiaalinen tuki, syöpää sairastavan lapsen läheisten huomioiminen (sisarusleirit) sekä lapsiryhmien ohjaaminen sopeutumisvalmennuskursseilla. 

bottom of page