top of page

Kirjeitä kuolemalle -teos on Kati Keskihannun sooloteatteriesitys lapsen sairastamisesta, kuoleman pelosta ja kuolemasta.

Esityksessä ääni annetaan Keskihannun esittämälle kymmenvuotiaalle tytölle, joka kirjoittaa kirjeitä keksimälleen Kuolema-hahmolle. Kirjeissään tyttö uskaltaa kysyä nekin kysymykset, jotka muuten juuttuisivat kurkkuun.

 

Teos on tarkoitettu puheeksiottamisen välineeksi esimerkiksi pitkäaikaissairaan lapsen perheiden ystäville ja läheisille tai avuksi luokkaan, jonka oppilas on hiljattain kuollut. Kirjeitä kuolemalle on yleisöä voimaannuttava esitys, sillä se ei anna pelon hallita. Se on tila suorille kysymyksille ja erilaisille kuolemakäsityksille. Katsomossa on turvallista kokeilla, myötäelää, kokea ja pohtia.

Esitykseen kuuluu myös erikseen tilattava taidetyöpaja, jonka Keskihannu ohjaa yhdessä lasten suruprosesseihin erikoistuneen toimintaterapeutti Niina Ollikaisen tai paikallisen kriisityöntekijän kanssa.

Teoksen ensi-ilta oli 1.10. 2017 Turussa, jonka jälkeen olemme esiintyneet mm. erilaisille potilasjärjestöille sekä terveysalan ammattilaisille. Kierrämme edelleen aktiivisesti ja esitys+työpajat ovat tilattavissa valtakunnallisesti.
Olemme luvanneet pysyä ohjelmistossa kymmenen vuotta.

 

Lue arvostelu Turun Sanomissa 2.10.2017

KK-6.jpg

Kysy lisää, tilaa esitys, anna palautetta:

​


Ota rohkeasti yhteyttä!


Ohjaaja - esiintyjä - kouluttaja
kati.keskihannu@gmail.com

Puh: 0500 654 544

Toimintaterapeutti
niina.ollikainen@gmail.com
Puh: 0400 911 716

​

Laskutus:
TEHDAS Teatteri,
 www.tehdasteatteri.fi

(Tehdas Teatteri yhdistys ry)

Manilla, Itäinen Rantakatu 64, 20810 TURKU

Y-tunnus 1744909-0

siviiliminä_2.JPG
CV Niina profiilikuva.jpg
Näyttökuva 2018-11-20 kello 12.46.01.png

Kouluvierailut


Nämä vierailut ovat yksityistilaisuuksia ja niitä järjestetään, kun saamme kutsun koululle. Koulu voi olla esim. koulu, jonne lapsi on palaamassa pitkän sairaalaolojakson jälkeen tai koulu, jonka yhdestä luokasta on hiljattain kuollut oppilas. Kouluvierailut toteutetaan aina tilanne huomioiden ja erityisen huolellisesti valmistautuen yhteistyössä opettajien ja vanhempien kanssa.

Esityksen jälkeen käsittelemme sairastamisen ja kuoleman herättämiä ajatuksia ja tunteita työpajassa, joka ohjataan ammattitaiteilijan sekä lasten suruprosesseihin erikoistuneen toimintaterapeutin ja koulun oman (lapsille entuudestaan tutun) koulukuraattorin / psykologin yhteistyönä.


Syy miksi toisinaan kerromme yksityistilaisuuksista sivuillamme etukäteen on, että mikäli asut vierailupaikkakunnalla ja koet tilaisuuden koskettavan myös sinua, olet tervetullut. Toivoisimmekin esim. oppilaiden omien vanhempien / luottoaikuisten osallistumista.

Tällöin ota yhteys kati.keskihannu(a)gmail.com, niin sovimme osallistumisesi koulun kanssa.

Toisaalta taas toisinaan jätämme paikkakuntatiedot kokonaan julkaisematta kunnioittaaksemme yksityisyydensuojaa.

Keikkailun lisäksi ryhmä työstää parhaillaan uutta esitystä.

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevä Korppipäinen mies -teos perustuu runsaaseen haastattelumateriaaliin, tutkimustietoon sekä Enna Airikin kirjoittamaan lastenkirjaan (Karisto 2013).

Uusi esitys saa ensi-iltansa helmikuussa 2020. 

bottom of page